Mika Yrjölä – Paluu Suomeen Viime kesänä Helsingin Saalem seurakunnan 7. johtajaksi astui neljän lapsen isä, itse vuonna 1971 Singaporessa syntynyt lähetyslapsi, Mika Yrjölä. Suomen suurimman helluntaiseurakunnan seurakuntakokous päätyi äänestyksen jälkeen kutsumaan muun muassa lähetystyöntekijänä toimineen Yrjölän seurakunnanjohtajaksi kesällä 2012 eläkkeelle jääneen Klaus Korhosen tilalle. Mika Yrjölä on maailmanmatkaaja, joka on menettänyt kaksi kertaa kotinsa. Hänen isoisänsä oli arvostettu Toimi Yrjölä, joka oli Helsingin Saalemin ensimmäinen lähetyssaarnaaja. Maailmalla Armeijan ja sen jälkeisen reilun vuoden työssä olon jälkeen Mika lähti Yhdysvaltoihin New Yorkin osavaltioon raamattukouluun, jossa hän tapasi tulevan vaimonsa. Koulun jälkeen he menivät naimisiin ja muuttivat Suomeen. Sen jälkeen Yrjölä toimi viisi vuotta Helsingin Saalem seurakunnan nuorisopastorina, jonka jälkeen Lappeenrannassa pari vuotta pastorina, Torontossa, Kanadassa kolme vuotta seurakunnan johtajana, Indonesiassa lähetystyössä pari vuotta 2004 tapahtuneen tsunamin jälkeen sekä Australiassa, Canberrassa kolme vuotta seurakunnan johtajana. Indonesiassa Yrjölä perheineen meni pari viikkoa katastrofin jälkeen auttamaan sikäläisissä raamattukouluissa ja seurakunnissa. Tästä ajasta on myös viime vuonna ilmestynyt "Tsunamia päin" kirja. Australiassa asuessaan heidän talonsa paloi, jonka jälkeen Yrjölän perhe lähti sapattivapaalle Yhdysvaltoihin. – Se oli terveellinen vaihe koko perheelle, kun saimme ottaa puolitoista vuotta vapaata. Tosin kiertelin välillä puhumassa eri seurakunnissa, mutta minulla ei ollut johtajan tai pastorin valjaita yllä. Se oli hyvää aikaa perheelle ja sen lähentymiselle. Usko – Olen ollut koko elämäni uskossa. Lapsenuskosta kasvoin nuoruuden uskoon ja päätin lähteä seuraamaan Jeesusta ja kävin kasteella 9 -vuotiaana. Se on ollut pitävä ratkaisu, enkä siinä mielessä ole koskaan Jumalalle kääntänyt selkääni, joskus toki olen halunnut elää vähän omaa tietäni, omaa elämääni ja omia suunnitelmiani mieluummin kuin Jumalan suunnitelmia. Siinä mielessä en ole koskaan kokenut Jumalan hylänneen minua tai minä Häntä. Olen kasvanut perusturvallisessa uskonelämässä. Vastoinkäymisiä toki on ollut ja suurimpia niistä on ollut kodin menettäminen kaksi kertaa. Pienenä ensimmäinen kotini, laiva upposi ja kolme vuotta sitten, kun meidän talo paloi Australiassa ja menetimme kaiken. Nämä ovat olleen sellaisia koettelemuksia. Voin valita vahvistaako tämä vai uhkaako tämä uskoani. Ajatukset, ettei Jumala välitäkään minusta, kun salli tällaisen tapahtua. Olen aina valinnut sen ajattelun, että Jumalan täytyy todella rakastaa ja luottaa niin paljon, että tietää minun selviävän tästä. Meidän kolmas lapsemme oli syntymässä ja ultraäänestä näkyi, että hänellä ei ole toista käsivartta. Se vaikutti meihin tosi syvästi ja mietimme yhdessä "miksi Jumala?", mutta missään vaiheessa emme miettineet, etteikö tässä olisi jokin Jumalan suunnitelma takana. Luotamme koko perheenä sataprosenttisesti Jumalaan. Johtajuus – Kaikissa seurakuntien johtajuushommissa minut on kutsuttu virkaan. Johtajuus on ollut aina lähellä sydäntäni. Nuorisopastorina oli mukava, kun oli tilivelvollinen jollekin, joka kantoi sen kokonaisuuden. Joskus olen tietenkin miettinyt, että olisi perheen kannalta kivampi, että en olisi se henkilö, jolle soitetaan tai muuta vastaavaa. Joka kerta kuitenkin olen tuntenut sen Jumalan johdatuksena. Ilmeisesti Jumala kuitenkin pitää minua juuri sopivana henkilönä, että pystyn täyttämään ne velvollisuudet. Kyllä me ajattelemme, että teemme tätä työtä vaimoni kanssa ja myös perheenä. Aina olemme keskustelleet ja rukoilleet, kun on muutoksia ollut tulossa – lähdemmekö tähän vai ei. Olemme yhdessä perheenä lähteneet uusiin haasteisiin, niin kuin nyt tähän uusimpaan Helsingin Saalemiin. Hyvin olemme saaneet pitää tasapainoa yllä, vaikka toki haasteellistakin se on välillä. On pitänyt myös ottaa seurakunnasta aikaa voidakseen olla tietyn jakson perheen kanssa, kertoo Yrjölä. Seurakuntien yhteys – Vaarana on usein, että meille tulee tietynlainen putkinäkö. Teemme vain tätä meidän hommaa, kun usein juttu voisi olla, että miten voimme tehdä tätä yhdessä. Kaikkea ei pysty tekemään yhdessä. Paikallisseurakunnan tehtävä on tosi suuri siellä, missä he ovat ja vaikuttavat. Tilanteita on missä meidän tulisi kohdata ja ottaa toisiamme käsistä kiinni ja rakentaa Jumalan valtakuntaa kokonaisuutena. Olen ekumenian puolella, mutta harrastan enemmän käytännön puolella sitä kuin istuen palavereissa. Olen jossain puhumassa tai käymme kahvilla yhdessä toisen seurakunnan pastorin tai papin kanssa. Toivoisin olevani tarpeeksi Jeesuksen seuraaja ja pystyisin katsomaan Hänen silmistään asioita. Ensimmäisenä olen Jeesuksen seuraaja ja vasta toisena tulee se, että olen helluntaalainen, painottaa Yrjölä. Suomalainen mies Tässä kulttuurissa ja maassa tällä hetkellä voi moni suomalainen mies pahoin. – Suomalainen mies on aika usein yksin. Suomalaisella miehellä ei ole paikkaa, jossa pystyy käsittelemään tunteitaan. Lehdistä voimme lukea kauhutarinoita, mitä perheenisät ovat tehneet perheilleen ja usein niiden takaa löytyy yksinäinen mies. Aivan yksin omien ongelmiensa kanssa, paineet kasautuneet, eivätkä ole päässeet keskustelemaan asioistaan kellekään. Heillä ei ole kavereita tai ne ovat jääneet etäisiksi, eikä ole löytynyt sitä yhteyttä mies miehen kanssa. Sen takia voi mielenterveys järkkyä, eikä pysty käsittelemään asioita kenenkään kanssa. Se on myös hyvin tyypillinen tapa meille miehille ajatella, että "kyllä mä pärjään" ja yritämme kovasti pärjätä yksin, emmekä kerro kellekään, että meillä menee huonosti. Naisilla tuntuu olevan helpompi kertoa asioistaan ja tunteistaan. Miehillä siihen liittyy tietynlaista häpeää myöntää, että ei olekaan pärjännyt tai ollut tarpeeksi kova jätkä. Siitä syystä näkisin miksi monet miehet voivat pahoin. Sen sijaan, että nostamme itseämme tai pureudumme siihen mitä Raamattu miehistä sanoo, me keskitymme painamaan naisia, lapsia tai muita miehiä alas, että meistä itsestämme tuntuisi vähän paremmalta. Se on sellainen vakava piirre, joka meissä miehissä esiintyy, Yrjölä pohtii. Amerikan erot - Suurin osa ainakin Amerikan helluntaiseurakunnista ja vapaista suunnista on hyvin pastorikeskeisiä. Niiden johtaminen on jonkin verran erilailla suunniteltu kuin meidän skandinaaviset helluntaiseurakunnat. Pastorilla on hyvin suuri merkitys päätännässä ja muissa asioissa. Lähetystyö ei ole usein korostunut samalla lailla kuin meillä Suomessa. Seurakuntakulttuuri on lähempänä sitä kulttuuria, missä ihminen elää, eikä monia vuosikymmeniä perässä laahaavaa, kuten meillä Suomessa on monasti. Muita eroja on ettei Amerikassa, Australiassa tai Aasiassa ole massiivista kansankirkkoa, jonka varjossa muut seurakuntaliikkeet yrittävät sinnitellä tai kokevat tilansa uhatuksi. Siinä mielessä siellä on hyvin vapaata olla ja toimia seurakunnassa. Tietynlainen yrittäjyysmentaliteetti on mukana seurakunnassa, eikä niin virkamiesmäinen ajattelutapa, joka meille saattaa tulla kansankirkon puolelta. Raha – Amerikassa puhutaan paljon taloudesta, rahanhoidosta ja varainkäytöstä. Jossain mielessä siinä on tiettyjä terveellisiä raamatullisiakin merkkejä, kun puhutaan enemmän seurakunnassa siitä, miten varoja käytetään tai uhrataan. Toisaalta siellä voidaan sortua ääripäähän, että puhutaan liikaa asiasta tai asiat pyörivät sen talousnäkökulman ympärillä. Toinen asia mikä taloudessa vaikuttaa on, että Amerikassa pystyt laittamaan verovähennyksiin kaikki mitä laitat seurakunnassa uhrikoppaan. Se myös tarkoittaa sitä, että siellä pidetään kirjaa, mitä olet uhrannut. Yleensä laitat nimesi ja osoitteesi kirjekuoreen yhdessä rahojen tai luottokorttinumerosi kanssa uhrikoppaan ja vuoden lopussa saat päätöksen, kuinka paljon olet vuoden aikana uhrannut tiettyyn seurakuntaa. Jos olet useassa seurakunnassa uhrannut, kaikista niistä tulee tiliotteet ja pystyt liittämään ne verovähennyksiisi. Eli toisin sanoen siellä seurataan sinun uhraamiskäytäntöäsi. Saattaa tulla tilanteita, että olet ollut hyvä tai huonompi uhraaja, mutta jos huomataan, että sinulla on tullut parin kuukauden poikkeama, saattaa tulla pastorilta tai joltakin seurakunnasta soitto kysyen, onko kaikki hyvin kotona, kun uhrikäytäntö on muuttunut. Toisaalta siinä tulee sellainen tilivelvollisuus aivan toisella tasolla, varsinkin suomalaiselle, että ne kyttää nyt rahankäyttöäni. Kanadassa ollessani johtavana pastorina tein selkeän periaatepäätöksen, että en koskaan halua tietää, kuka uhraa mitenkin paljon. Ettei muiden rahankäyttö vaikuttaisi omaan käytökseeni tai puheisiini, että kuka täällä uhraa ja paljonko. Kaikki olivat minulle näin samalla linjalla, kuvailee Yrjölä maiden kulttuurieroja. CMN Vuonna 1999 Christian Men's Networkin oppi-isä Edwin Louis Cole vieraili Suomessa ja Mika Yrjölä oli häntä silloin tulkkaamassa. - Tilaisuus oli rohkea. Se oli pastoreille ja vanhimmille suunnattu tilaisuus, jossa tulkkasin. Siellä puhuttiin mielestäni suoraan ensimmäisiä kertoja seksuaalisuuden ja miehenä olemisen alueelta. Siinä mielessä se oli pikkaisen haasteellinen juttu, koska en ollut tottunut tulkkaamaan sellaista sanastoa ja sellaisia asioita. Paljon tein silloin tulkkaushommia, mutta se jäi parhaiten mieleen haastavien sanojen johdosta. Muistan myös sen valtavan rakkauden, mikä Ed Colella oli. Se oli hieno tapaaminen ja olen iloinen, että sain yhden kerran elämässäni tavata hänet. Pari hänen kirjaa olin lukenut ennen kuin tapasin miehen ja tunsin pikkaisen hänen taustaansa. Tunsin organisaation ja materiaalit mitä sieltä saa ovat erittäin käyttökelpoisia seurakunnille. Länsimaissa miehenä oleminen on suuri haaste ja etenkin, miten olla Jumalan mielenmukainen mies. Itse olen aina katsonut seurakunnan kannalta, miten tämä miestyö voisi rakentua ja limittyä. Ei niinkään, miten minä voisin olla mukana siinä työssä, vaan miten se työ voisi olla osana rakentamassa seurakuntaa, Yrjölä muistelee. Saalem - Suurin haaste, mitä koen sydämessäni on, että löytyisi yhteys eri sukupolvien välillä, eri tyylilajien välillä ja ylipäätänsä yhteys seurakunnassa. Uskon, että Jumalan siunaus kätkeytyy siihen, kun me kokoonnumme kaikki yhteen. Se oli ensimmäinen asia, johon olen halunnut tarttua. Yksi näkyvä esimerkki siitä on, että aamu- ja iltakirkko on tavallaan tuotu yhteen. Meillä on nyt siis seurakunnassa yksi jumalanpalvelus, eikä ikään kuin kaksi seurakuntaa yhden katon alla. Kaikissa uudistuksissa on omat haasteensa, kun tuo kulttuureja ja sukupolvia yhteen. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, miten uudistukset ovat lähteneet liikkeelle. Rukoilen vieläkin, että Jumala kääntäisi isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen. Tämän vuoden alusta aloitettiin naistentilaisuudet ja sitä rakennetaan ja vahvistetaan. Tarkoitus on syksyllä aloittaa miestentyö Saalemissa ja se tarkoittaa hyvin pitkälti myös, että meillä olisi miestentilaisuuksia. Petri Janas