| |
|
| Surkuhupaisaa mediakoulutusta |
 Länsimaista mediaa – ja meillä varsinkin YLEä – on syytelty Gazan sodan yksipuolisesta uutisoinnista. Suomen Lähi-idän instituutti (FIME) päätti korjata tilanteen kertaheitolla ja järjesti 3.12. aamiaistilaisuuden ”Kuinka uutisoida Israel-Palestiinasta? Tutkijoiden vinkit medialle”.
Tilaisuudessa julkistettiin viiden ”alan asiantuntijan” 10 minuutin infovideo Israel-Palestiinasta uutisoimisesta. Suomen Lähi-idän Instituutti on valitettavasti profiloitunut viimevuosina palestiinalaisnarratiivin äänitorveksi, mikä näkyi myös tilaisuuden tarjonnassa.
Valtamediasta tunnetut aktivistit kertoivat yhteneväisen käsikirjoituksen mukaisesti median edustajille, kuinka niiden tulisi uutisoida Israelin ja palestiinalaisten toimia. FIME oli marssittanut tentattaviksi Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusolan, tutkija ja tietokirjailija Timo R. Stewartin, tutkijatohtori Antti Tarvaisen, tutkijatohtori Tiina Järven sekä väitöskirjatutkija Bruno Jäntin.
Ikiaikainen konflikti
Hannu Juusola kumosi puheenvuorossaan väärinkäsityksen, että kyseessä olisi kahdesta Palestiinan alueen ikiaikaisen ryhmittymän välisestä konfliktista. Hänen mukaansa todellisuudessa konflikti on monin tavoin moderni. 1800-luvun Palestiinassa oli olemassa suuri arabienemmistö ja lukuisia juutalaisia yhteisöjä.
– Ei siis ollut mitään juutalaiset vastaan arabit -konfliktia eikä edes todellisuutta, hän painotti. – Nämä juutalaiset yhteisöt olivat kielellisesti, kulttuurisesti ja eettisesti toisistaan poikkeavia, eivätkä kokeneet muodostavansa yhtä kokonaisuutta.
He eivät myöskään ajatelleet juutalaisen valtion perustamista. Sen sijaan tämä ajatus syntyi Euroopassa osana Euroopan aatteellista kehitystä ja nationalismin syntyä.
– Eli konflikti syntyi vasta Euroopasta tulleiden uudisasukkaiden myötä Iso-Britannian suojeluksessa. Tässä prosessissa lopulta tultiin tilanteeseen, että vastakkain oli kansallinen palestiinalainen identiteetti ja yhtenäinen juutalainen poliittinen liike. Tämä kehitys oli konfliktin lopputulos eikä alkupiste…
Professori kirjoittaa alueen historiaa mielenkiintoisesti uudelleen. 1800-luvulla elettiin ottomaani-imperiumin alaisuudessa, eli ei ollut olemassa mitään palestiinalaista identiteettiä erikseen. Koko tuo Lähi-idän alue eli tiukassa turkkilaisessa komennossa. Ottomaani-imperiumin hajottua jäljelle jäi hyvin rikkinäinen, monista pienistä valtioista koostuva alue, eikä ollut tietoa, mihin suuntaan sitä pitäisi kehittää.
Vielä 1800-luvulla Palestiina oli puhtaasti maantieteellinen alue, eikä sillä ollut poliittista tai etnistä yhteyttä – oli Palestiinan arabit ja Palestiinan juutalaiset.
Osapuolten voimatasapaino
Timo R. Stewart totesi uutisoinnin olevan usein tapahtumavetoista, ja se pätee monenlaisiin konflikteihin ympäri maailmaa, ei pelkästään Israeliin ja Palestiinaan. Israelin ja Palestiinan kontekstissa se kuitenkin tuo tietynlaisen vinouman, jota on tärkeää yrittää välttää. – Eli uutisoidaan vaan siitä, että jossain on väkivallan teko, jossain räjähtää, jossain on hyökkäys, ja sitten on vastahyökkäys ja vastahyökkäys. Monesti kehystyksenä on sekä toimittajilla että välillä myös haastateltavilla tällaisia termejä kuin vaikka väkivallan kierre. Siinä keskitytään ihan olemassa olevan konfliktianalyysin perinteeseen, jossa katsotaan konfliktidynamiikkaa. Se muistuttaa vähän tällaista sukupolvia kestänyttä sukuriitaa, jossa joku sanoo jotain, toinen sanoo jotain toista ja yksi asia johtaa toiseen. Tämä on meille kaikille tuttu, aika arkinen kehystys. Toiset saattaa liittää sen valtiotasolla vaikka johonkin Ranskan ja Saksan väliseen historiaan ja vihollisuuksiin. Nämä peittävät alleen voimaepätasapainon, joka on tässä nimenomaisessa tilanteessa niin radikaali, että se on pakko ottaa huomioon. Israel on vahva miehittäjä, palestiinalaiset ovat hyvin heikkoja miehitettyjä. Parempi vertailukohta historiasta löytyisi vaikkapa Ranskan vallalle Algeriassa tai Zimbabwen, aiemmin Rhodesian, historiasta. Voimaepätasapaino on se tekijä, jonka avulla pystyy tehdä ymmärrettäväksi ne konfliktit, joista sitten halutaan uutisoida.
Asuttaja-kolonialismi
Antti Tarvainen kertoi ajattelevansa, että Israel-Palestiinaa koskevassa uutisoinnissa puuttuu kaikesta tärkein viitekehys meneillään olevan väkivallan ymmärtämiseen. Tuo viitekehys tunnetaan hänen mukaansa tutkimuksessa nimellä asuttajakolonialismi. Tarvaisen mukaan kolonialismi -sana tuntuu olevan mediassa joko jonkinlainen tabu tai sitten se ehkä ymmärretään hieman väärin jonkinlaisena moraalisena syytöksenä eikä niinkään selitysvoimaisena mallina sen ymmärtämiseen, mitä Israel-Palestiinassa tapahtuu.
– Jos Israel-Palestiinaa katsoo osana tällaista asuttajakolonialistista todellisuutta, niin mietitään sellaisia paikkoja kuin Yhdysvallat, Australia, Uusi-Seelanti, apartheid-ajan Etelä-Afrikka. Erilaisia eurooppalaisen vallan asutusprojekteja. Tutkimuksessa tunnetaan se, että kansanmurha ja erilaiset etniset puhdistukset eivät koskaan ole kaukana siitä asuttajakolonialismin logiikasta.
Tarvaisen mukaan on tärkeää ymmärtää, ettei kyseessä ole vain historiallinen konteksti, vaan se on hyvin selitysvoimainen malli sille, mitä tapahtuu juuri nyt.
– Ne tutkijat, jotka katsovat tätä konfliktia asuttajakolonialismin viitekehyksen kautta, eivät ole yllättyneet siitä, miten Israel reagoin 7.10.2023 eteenpäin…
Hetkinen, maahan hyökättiin ja Israelin oli pakko puolustaa maataan ja suveneerisuuttaan. Tuskinpa siinä ehdittiin kehitellä mitään kolonialistia strategioita…
Se myös nähdään väkivallan pohjimmaisena perustana, kenet me näemme syypäänä. Mediassa näyttää olevan varsin yleistä, että yksilöidään tämä syyllisyys, jos siis puhutaan Israelin väkivallasta. Nähdään vaikka pääministeri Netanyahun vallanhimoinen pyrkimys, tai Israelin viimeaikainen äärioikeistolaistuminen, samaan tyyliin kuin esimerkiksi Smotrich tai Ben-Gvir. Ei sillä, että nämä hahmot eivät olisi tärkeitä, mutta se taustalla oleva logiikka, se asuttajakolonialistinen poispyyhinnän logiikka jää tällöin tällaisten yksittäisten henkilöiden varjoon. Tämä selitysmalli auttaisi myös ymmärtämään sitä, että kun Israel-Palestiinaan luodaan nimellisesti rauha, niin itse asiassa historiallisesti ja meneillään olevien kehityssuuntien kannalta tämä rauha ei ole sodan loppu, vaan sen jatke toisin muodoin. Eli kun me näemme, että uutisointi vähenee silloin, kun tulee jonkinlainen rauhanprosessi, niin sitä ei pitäisi ymmärtää tämän kolonialismin loppuna, vaan usein ja valitettavasti sen jatkumisena vain uusin muodoin.
Ei ilman
lähdekritiikkiä
Tiina Järvi ihmetteli puheenvuorossaan Hamasista uutisoinnissa käytettyä äärijärjestö -nimikettä.
– Yhdellä käsitteellä ”äärijärjestö” asetetaan kyseenalaiseksi kaikki sitä seuraava. Äärijärjestö tarkoittaa fundamentalismia ja tässä tapauksessa vihjaa myös terrorismin suuntaan, eikä terroristien lausuntoja voida pitää uskottavina.
Järvi kummastelee, että vastaavia etuliitteitä ei näy käytettävän Israelin kohdalla. Tämä siitä huolimatta, että nimenomaan Israel on hänen mukaansa toistuvasti jäänyt kiinni valehtelusta.
– Israel ei ole millään tasolla neutraali toimija, eikä sen sanomisiin voida suhtautua ilman ankaraa lähdekritiikkiä, Järvi huomautti paatoksella. – Tällainen tuntuu medialta valitettavasti kuitenkin puuttuvan. – Jos Israelin armeija sanoo, että sairaalassa on Hamasin sotilastukikohta, niin se ei tarkoita, että siellä todellisuudessa sellainen olisi. Tai jos Israel sanoo, että se on iskenyt Hisbollahin sotilasinfrastruktuureihin, niin se ei tarkoita, että se iskun kohde sellainen olisi. Voi olla, että näin on, mutta aivan yhtä todennäköisesti Israel valehtelee oikeuttaakseen omaa väkivaltaansa vetoamalla terrorismin vastaisesta sodasta peräisin oleviin narratiiveihin, jotka asettavat terroristit oikeutetun väkivallan kohteeksi. Tämän alleviivaaminen olisi myös median tehtävä. Israelin väitteisiin tulee suhtautua lähtökohtaisen kriittisesti. Sen lausunnot eivät ole millään tasolla neutraaleja.
Osaltaan tämä lähdekritiikin puute heijastaa sitä, keitä uskotaan ja keitä ei, ketkä ovat hyviksiä ja ketkä pahiksia. Äärijärjestöksi nimetyn toimijan lausunnot näyttäytyvät automaattisesti epäuskottavampina kuin valtiollisen toimijan, jolla sattuu tässä tapauksessa olemaan myös puolellaan valtava mediakoneisto, jolla se pyrkii vaikuttamaan siihen, miten asioista ja mistä asioista puhutaan.
Erityisesti koska Israel on jäänyt toistuvasti kiinni valehtelusta, niin mediakritiikin kanssa täytyy olla erityisen tarkkana, ettei olla toisintamassa olemassa olevia valtasuhteita ja jakoa uskottaviin meihin ja epäuskottaviin muihin.
Aika vahvaa tekstiä. Äärijärjestöksi tituleerattu Hamas on tosiaankin terroristijärjestö, joka kohtelee raakalaismaisesti ei pelkästään israelilaisia vaan myös Gazassa asuvia toisinajattelevia arabeja.
EU:n rooli
Bruno Jäntti huomautti, että moni EU:ssa pitää edelleen kiinni käsityksestä, joka mukaan EU:n ulkopolitiikka on demokratian ja ihmisoikeuksien edistämistä ja tyttöjen ja naisten ja vähemmistöjen oikeuksien puolustamista. Me suorastaan huoutaan näitä instituutioita ulkomaailmaan, kenties silkalla olemassaolollamme. Israel-Palestiinan kohdalla tämä käsitys menee kutakuinkin niin, että EU on tällainen huolestunut, vastuullinen Israel-Palestiinan taustavaikuttaja. Me tyytyväisenä itseemme toistelemme tällaisia fraaseja, kuten että ”EU tukee kahden valtion mallia” tai ”EU tukee rauhan prosessia”, ”EY seuraa tilannetta aktiivisesti” ja ”EU tuomitsee väkivallan molemmilla puolilla”.
Kuitenkin kun tarkastellaan ensin Sionistisen liikkeen ja vuodesta 1948 eteenpäin Israelin toteuttamaa palestiinalaisen yhteiskunnan syrjäyttämistä, niin havaitsemme, että EU, ja ennen EU:ta monet merkittävät eurooppalaiset valtiot, ovat osallistuneet tähän syrjäyttämiseen. EU esimerkiksi vie aseita Israelin armeijalle tai Israelille, jonka armeijan tärkein tehtävä ja suurin ponnistus on palestiinalaisalueiden miehittäminen. EU on käynyt Israelin laittomien siirtokuntien kanssa kauppaa miljardeilla euroilla. EU on myös auttanut Israelia muuntamaan tämän palestiinalaisille pakotetun sotilasdiktatuurin voittoa tuottavaksi vientituotteeksi. Eli EU on Israelin aseteollisuuden suurin asiakas maailmassa.
– Tilanne Israel-Palestiinassa lyhykäisyydessään on tällä hetkellä se, että jos Israelin laajentumispolitiikkaa ei pysäytetä, niin palestiinalainen yhteiskunta elinkelpoisena kokonaisuutena lakkaa olemasta.
– Ja heittäisin ilmoille tällaisen ehdotuksen medialle, diplomaateille ja muille, että kun tuotetaan sisältöä Israelista ja Palestiinasta, kun tehdään poliittisia päätöksiä siitä, mitä EU seuraavaksi tekee. Kannattaa pysähtyä tämän vallitsevan viitekehyksen äärelle ja arvioida sitä. Koska jos EU ei muuta omaa ulkopolitiikkaansa, niin siinä tapauksessa palestiinalainen yhteiskunta saattaa tuhoutua. Ja jos näin käy, niin valitettavasti me olemme siihen osasyyllisiä, julisti Jäntti lopuksi.
Mielenkiintoista oli, että tilaisuudessa ei runsaan tunnin keskustelussa otettu lainkaan esille tilannetta, jossa noin 10 miljoonan asukkaan Israelia ympäröi runsaan 200 miljoonan asukkaan islamilainen maailma.
Suomessa uutisoitiin taannoin, kuinka BBC jäi kiinni Trumpin yhden puheen editoinnista, ja kuinka sen seurauksena kaksi bbc:läistä sai lopputilin. Täysin vaille huomiota on kuitenkin jäänyt, että BBC teki lukuisia – siis kymmenittäin – uutisia, joissa Gazan tilannetta vääristeltiin.
FIME on tiedeinstituutti, joka tekee Lähi-idän kielten, kulttuurien ja uskontojen sekä yhteiskuntien tutkimusta. Lisäksi instituutti tarjoaa tutkimukseen perustuvaa tietoa suomalaiselle medialle ja tuo asiantuntevia puheenvuoroja Lähi-idästä käytyyn yhteiskunnalliseen keskusteluun Suomessa.
Koska instituutin toimintaa tuetaan verovaroillakin, toivoisi ko. sijoituksella saavan myös parempaa ja tasapuolisempaa tulosta...
Kimmo Janas
|
|
|
|
|
|
