Teologian tohtori ja pappi Keijo Plit viettää eläkepäiviä Australian Sydneyssä ja Kouvolassa. Pitkän työuran koskettavimmat muistot liittyvät työvuosiin vankilapappina Hämeen lääninvankilassa ja Turun Kakolassa.

Keijo Plit (79) on elänyt kahden kotimaan arkea Suomen ja Australian välillä jo reilut kymmenen vuotta. Australiaan hän päätyi kohdattuaan leskeksi jäätyään suomalaistaustaisen australialaisnaisen. Pariskunta vihittiin kesällä 2013 Iitin kirkossa. Heillä on koti Sydneyssä ja Kouvolassa.

Eläkkeelle vuonna 2011 jäänyt Plit ei osaa olla toimettomana.

– Nyt on tyhjä olo, en tiedä vielä, mikä on seuraava projektini, Plit kertoo kotonaan Kouvolassa.

Toukokuussa hän saapui Suomeen myös juhlistamaan vuosien kirjaprojektiaan. Plitin laaja tutkimustyö ilmestyi toukokuussa Luther-Kirjat Oy:n kustantamana. Kirja ”Suomalaista luterilaisuutta Australiassa Merimieslähetysseuran ja seurakuntien toimintaa 1916–2016” on laaja ja monipuolinen katsaus Australian suomalaisen seurakuntatyön pitkään historiaan.

– Suomen kieli on edelleen Australian vanhemmalle suomalaissukupolvelle tärkeää etenkin hengellisessä elämässä. Virret halutaan laulaa ja saarna kuulla suomeksi, vaikka englanti olisikin hyvin hallussa, Plit kertoo.

Sydneyssä Plit on tehnyt jonkin verran papin sijaisuuksia. Australian suomalaiset seurakunnat hän kiersi Perthiä lukuun ottamatta kerätessään aineistoa kirjaansa.

– Australian suomalaiset ovat olleet ja ovat edelleen aktiivisia, vapaaehtoistyön perinne on voimissaan. Seurakuntalaiset alkavat olla melko iäkkäitä, Plit kertoo.

Musiikkikappale omaan siunaustilaisuuteen
Monien Australian suomalaisten tavoin Plit on hyvässä kunnossa ja aktiivinen.

– Jumalan rakkaus on kuin meren aava -kappaleen aiemmassa sanoituksessa laulettiin myös ”kaltereiden takaa toisiamme katselemme”.
Tämän kappaleen haluan omiin hautajaisiini.

Kappale tuli Plitille tärkeäksi hänen ensimmäisessä vankilapapin työssään, joka oli muutaman kuukauden sijaisuus Helsingissä Sörnäisten vankilassa.

– Sörkan kundien kanssa harjoiteltiin muun muassa tuo laulu, ja järjestimme konsertin. Vangit katsovat maailmaa kaltereiden takaa, mutta myös minä pappina olin suhteessa heihin kaltereiden takana. Tämä antaa ajattelemisen aihetta edelleen, Plit sanoo.

Plit ei aluksi suunnitellut papin uraa.

– Suhtauduin kriittisesti kirkkoa ja pappeja kohtaan. Koin, ettei minusta voi tulla pappia. Ajattelin opiskella voimistelun opettajaksi, jotta voisin urheilun kautta tavoittaa nuoria ja saada heihin kontaktin.

Ajatukset muuttuivat, kun Plit 17-vuotiaana luki Raamatun kannesta kanteen.

– Minulla oli ollut lapsen usko. 17-vuotiaana Sandön saarella katselin kauas merelle ja tein kysymyksen Jumalalle: Jumala, jos olet olemassa, ilmoita minulle. Ajattelin, ettei Jumala vastaa.

Kotiin palatessaan Plitin katse osui kaapin alahyllylle, jossa oli lahjaksi saatu Raamattu kauniissa paketissa.

– Rupesin lukemaan ja luin Raamatun kannesta kanteen. Ymmärsin, että se todella oli Jumalan puhetta. Jumala oli vastannut minulle.

Plit koki ongelmana sen, että Raamatun tulkinnasta oli hävinnyt punainen lanka.

– Raamatusta pitää löytää Raamatun ydin eli Jumalan puhe tavalliselle ihmiselle, ja sitä meidän pappien pitää selittää.

Ihminen ei saa olla vain tapausnumero
Keijo Plit jäi historiaan henkilönä, joka kantoi huolta vankien selviytymisestä vankilan jälkeen, etenkin taloudellisista rasitteista kuten veloista selviämisestä. Plitin ja muiden vankilapappien aloitteesta syntyi vuonna 1990 perustettu Takuusäätiö.

– Velkojen sovittelussakin pitää huomioida koko ihminen. Velkojen sovittelussa ei ole kyse vain rahojen järjestämisestä vaan koko elämän järjestämisestä, Plit sanoo.

Hän korostaa, että vangit pitäisi nähdä ihmisinä, ei vain numeroina, jollaisen jokainen vanki saa vankilaan tulojärjestyksen mukaisesti.

– Oikeuslaitoksen ongelmana on, että äänessä ovat asianajajat, eikä ihmiset. Rikoksestakin tulee vain tapausnumero. Joskus mietin, ollaanko ihmisen vai asian puolella.

Vankilapappi joutuu vankien kohtaamisten ja näiden elämäntarinoiden myötä tekemisiin usein hyvin synkkien ja raskaiden asioiden kanssa. Papin oma sielunhoito on tärkeää.

– Papilla on sama Jumala kuin vangillakin. Oli haasteellista oppia olemaan avuton, oppia avuttomuuden siunausta ja muistaa, että Jumala on avuttomuudessakin väkevä, Plit pohtii.

Kristuksen kasvot kalliolla
Plitin ensimmäinen uskonnollinen vahva kokemus sijoittuu yli seitsemän vuosikymmenen taakse.

– Olin 5–6-vuotias. Näin kalliolla Kristuksen kasvot. Kuva oli vahva ja selkeä, kuin heijastus, jossa oli selkeät ääriviivat. Pelästyin ja mietin, mitä oikein tapahtui.

Myöhemmin hän on oivaltanut, että kokemus auttoi luomaan vahvaa pohjaa koko elämän uskolle.

– Uskoni pohja on pysynyt vahvana koko elämäni ajan, vaikka itse olenkin ollut heikko, Plit toteaa ja jatkaa:

– Suurin ihme on syntien anteeksianto. Koskeeko sovitustyö kaikkia asioita? Syntien anteeksiantaminen yhtä suuri ihme kuin Jeesuksen ylösnousemus. Kaikki kuolevaiset teoista riippumatta ovat samalla viivalla, rikollisetkin.

Plit korostaa, ettei papillakaan ole aina valmiita vastauksia.

– Meidän pitäisi aina nähdä ihminen ”kaltereiden” takana. Kyynisyydeltä pitäisi yrittää välttyä kaikin tavoin, samoin välinpitämättömyyden synniltä.

Päivi Arvonen