Joel Hallikainen – isättömästä pojasta suurperheen isäksi Lauluntekijä Joel Hallikainen kertoo kipuilleensa isyyden haasteiden kanssa, mutta luottavansa rakastavan Jumalan opastukseen. Isämallin Joel Hallikainen kertoo saaneensa isäpuoleltaan, joka ei ollut hänelle isä – hän oli vain mies, joka asui samassa osoitteessa. – Malli, jonka sain isyydestä, oli hyvin ristiriitainen ja rikkinäinen miehenmalli. Siitä johtuen perheessämme oli myös alkoholismia – äitini ei käytä lainkaan alkoholia, mutta isäpuoli sitäkin enemmän. Siinä asetelmassa Joel kasvoi herkät vuotensa 5-vuotiaasta 14-vuotiaaksi. – Minulla ei ole henkilökohtaista isäsuhdetta. Ainoastaan lapsuudesta traumaattisia ja neuroottisia kokemuksia yhdestä miehestä. Paradoksaalista on se, että olen tänään viiden lapsen isä ja Jokke-pappa kahdelle pojalle. Minkä olen oppinut tästä yhtälöstä, on se, että isänä oleminen on minulle omien ääriviivojen rakentamista ja omien ääriviivojen hahmottamista. Lapset ovat opettaneet enemmän minua kuin minä heitä omilla tarpeillaan, Hallikainen hymähtää. Siinä vaiheessa, kun lapset ovat olleet tarvitsevia, kun kaksi ensimmäistä syntyivät, hän oli itse samaan aikaan luomassa uraa. – Se oli vaimon kanssa sovittu asia, että voin luoda uraa. Ja niin minä teinkin, ja olin aika paljon poissa kotoa. Kaksi vanhinta lasta saivat Joel Hallikaisen arvion mukaan varmaan jonkinlaisen trauman siitä isän julkisuudesta, josta perheessä on vasta nyt alettu puhua – eli traumaa on alettu purkaa 30 vuotta myöhemmin. Jumalan ääni sisällä Vuonna 2000 Hallikaisen perheeseen syntyi kaksospojat ja pieni tyttövauvakin oli siinä alla. – Eli minulla oli kolme vaippaikäistä lasta, ja minä olin televisio- ja iskelmätähti. Tästä seurasi ristiriita, ja minun oli valittava puoleni. Uran tekeminen ei enää toiminut, kotona oli niin paljon lapsia ja niin paljon elämää. Tavallaan se elämä valitsi minut. Vasta siinä vaiheessa hän kertoo alkaneensa opetella isänä olemista. – Pakko myöntää, että se oli aika kivuliasta. Jouduin luopumaan itsestäni monissa asioissa, koska olen tällainen ura- ja ratkaisukeskeinen artisti-ihminen. Huomasin, että elämässäni on paljon asioita, joita en pysty ratkaisemaan, joita en hallitse – ja ne olivat toisten ihmisten tarpeet, Hallikainen tilittää. – Ja siinä minua revittiin ja riuhdottiin oikein tosilujaa. Se oli isäksi kasvamisen aikaa, ja se tapahtui vasta silloin, kun perheessä oli jo kaksi lähes murrosikäistä (10 ja 13 v) lasta ja tuli kolme lasta lisää. – Olen joskus sanonut, että isänä olemiseen kuuluu esimerkiksi se, että mietin, miten saan 12-vuotiaan pojan suihkuun ja 14-vuotiaan tytön pois suihkusta, Hallikainen heittää esimerkin. Isänä oleminen on ollut hänelle rajojen asettamista. Että asettaa lapsillensa rajat ja osoittaa sen, että rakastaa heitä oman kykynsä mukaan. – Teen parhaani, enempää en osaa tehdä. Pojalleni -nimisessä laulussa, jonka tein aikoinaan vanhimmalle pojalleni, lauletaan: ”Vaikka murjoisi elämä, kuuntele sydäntä.” Ymmärrän tänään, että sydämen ääni ihmisessä on omantunnon ääni, ja omantunnon ääni ihmisessä on Jumalan ääni. Se on suoraa Jumalan puhetta. Mutta sen asian muotoileminen jollekin toiselle ihmiselle eli miten toinen ihminen ajattelee tai ymmärtää, siinä pitää olla hienovarainen. Minulle se on Jumalan puhetta, ja se on minun sisääni asetettu sydämen ensimmäisessä lyönnissä. Ja niin se on jokaisessa ihmisessä riippumatta siitä, miten katsot elämääsi ja miltä kulmalta. Tilinteon aika Hallikaisilla on ollut iso käänne elämässään. Joel ja Pia Hallikainen myivät viime vuonna 7-henkisen perheen omakotitalon Raisiosta ja muuttivat kahdestaan kerrostaloon Naantaliin. – Elämme tavallaan helppoa, suunniteltua elämää. Olen jopa haaveillut, että koska pääsen… No nyt pääsin. Mutta kun syli oli täynnä meteliä, talo oli sekaisin, ja aina joku parkui, haaveilin, että tulisipa aika, että saisin elää tämän elämän, jota elän nyt. Hän kertoo huomanneensa, että vapautunut aika ja vapautunut olotila onkin avannut aivan uuden tilanteen perheen dynamiikassa, joka liittyy isänä olemiseen. – Huomaan, että nyt on eräänlainen tilinteon aika. Aikuiset lapseni alkavat nyt etsiä omia ääriviivojaan, ja he löytävät omasta lapsuudestaan kaikki ne asiat, jotka minä olen tehnyt väärin. Ja ne asiat nostetaan nyt pöydälle, josta seuraa, että itse asiassa en ole saanutkaan odottamaani vapautta, vaan olen uuden elämänvaiheen edessä. Se on isyyttä, että minun on katsottava omaa itseäni aikuisena ihmisenä ja kannettava vastuu siitä, että lapsillani on solmuja sisällään. Miten heillä on ollut elämässään joku asia väärin, olen omalla tavallani vastuussa siitä. Mutta loppupeleissä jokainen on vastuussa omasta elämästään. Mutta minä olen vastuussa lapsistani – vaikka he olisivat aikuisia. Prosessi, jonka jokaisen on käytävä itse läpi. Joel Hallikaisen on käytävä itse oman lapsuutensa traumat. – Se on minun pakettini ja lapsillani on heidän pakettinsa. Onnellisuuden ylä- ja alaraja – Ystäväni, Naantalin pappi, Jussi Meriluoto antoi vasta eilen minulle hienon vastauksen, kun avauduin hänelle. Jussi sanoi, että siinä kohtaa elämää, kun ihminen ei pysty, on yksi, joka pystyy tekemään ihmeitä ja mahdottomuuksia. Se on Jumala yksin. Joel Hallikainen kertoo, ettei hän kaada vastuutaan ja epäonnistumisiaan pois ja sano, että kyllä Jumala hoitaa ne. Hänen on ne hoidettava. Ja tällaisessa prosessissa hän on juuri nyt. – Luulin saavani olla vain Jokke-pappa, joka saa parhaita paloja. Mutta itse asiassa saan aikaan parhaita paloja siinä, että kaikkein lähimmät ihmiset kipuilevat, ja minä olen se, jolle he kipuilevat omaa elämäänsä, omia kasvukipujaan. Siinä katson onnistuneeni, etteivät he kipuile maailmalle. Mutta siinä koen epäonnistuneeni, että olisinko voinut tehdä jotain paremmin. Olen aina voinut valita, mutta aina olen valinnut juuri sen, mitä sydämeni on sanonut. Kuvaava isyydessä on Hallikaisen mukaan se, että kun joku kysyy, oletko onnellinen, hän vastaa, että olen onnellinen, olen yhtä onnellinen kuin surullisin lapseni. Eli se tarkoittaa, että kun lapsia on viisi, niin aina jollakin on asiat hyvin juuri tänään ja se määrittelee sen ylärajan. Mutta tosiasia on se, että kenellä menee tänään huonoimmin, se määrittelee myös isän alarajan. Isyyttä on sekin, että joutuu miettimään, kuinka paljon on vastuussa aikuisesta ihmisestä. – Se on julmuutta sanoa, että sinun on pärjättävä omillasi, Joel Hallikainen toteaa ja muistuttaa vitsistä, jossa poika kiukuttelee ja kysyy vanhemmiltaan, että miksi hän ei saa nukkua vanhempiensa välissä. Isi vastaa, että kyllä sinä saisit, mutta kun sinä olet 46… Henkinen ristiriita Joel Hallikainen on puhunut asioista avoimesta, koska raitistuminen määrittelee hänet ihmisenä. Hän puhuu siitä siksi, ettei voi pitää salassa asioita, joka on ollut merkittävä käänne elämässä. – Elämässäni on ollut kaksi käännettä; raitistuminen ja hengellisen tietoisuuden herääminen. Raitistuminen on myös rehellisyyden prosessi, ja nyt olen saanut elää kymmenen vuotta raittiina. Raitistuin kokonaan eli lopetin sellaisen juupas-eipäs homman, hän tarkentaa. Omien sanojensa mukaan Joel Hallikainen oli tyylipuhdas kaappijuoppo, joka alkoholin tissuttelulla sääteli omaa jaksamistaan. – Sisälläni oli ristiriita, ei hengellinen vaan henkinen ristiriita, eli mitä maailma odottaa minulta, mitä lapset odottavat minulta, mihin pystyn ja kykenen. Ja kaiken tämän päällä oli, miten jaksan sen kaiken. Ja siihen ristiriitaan alkoholi sopi erittäin hyvin. Mutta nyt olen tullut kaapista – baarikaapista, hän naurahtaa. Hallikainen myöntää, ettei voi odottaa, että lapset ymmärtäisivät hänen valintojaan vielä. Nuorimmat lapset ovat 22-vuotiaita ja vanhin 36-vuotias. – Mutta kun he ovat määrätyn ikäisiä, he varmaan ymmärtävät isän teot. Toivottavasti puheeni ei kuulosta toivottomalta, sillä onneksi elämässäni on – Jumalan kiitos – enemmän ilonpisaroita kuin niitä kipupisteitä. Pakko murentua Uskoontulo tai hengellisen tietoisuuden herääminen, niin kuin Joel Hallikainen asian ilmaisee, on vaikuttanut myös isyyteen. – Samalla, kun opettelen omaa isyyttäni, opettelen suhdettani myös Taivaalliseen Isään. On tärkeää ymmärtää, että Jumala on kaikki, enemmän kuin meidän pelkomme yhteensä ja minun mitättömyyteni tai voimani. Hän on kokonaan toinen ymmärryksen ja tietoisuuden taso. Siinä vaiheessa, kun minulta murenee ja hajoaa kaikki, ymmärrän, että joku täällä kannattelee minua. Hän huomauttaa, että kaikella on joku lähde. Jumala on se hyvä lähde. – En käytä uskoani minkäänlaisena puolustuksena tai verukkeena. Olen itse vastuussa omista valinnoistani, Hallikainen painottaa. – En voi mennä minkään uskonnollisuuden taakse. Mutta Jumala on todistajani, että joka ilta ristin käteni ja rukoilen lasteni puolesta sekä huokaisen kasvukipujen ja ihmissuhdeongelmien puolesta. Kun Hallikainen kertoo tuoneensa ongelman rukouksessa esille, niin hän huomaa saaneensa siihen vastauksen Jumalalta. Jumala kertoo antaneensa kaikki työkalut, mutta hänen on itsensä murennuttava, pienennyttävä voidakseen ratkaista ongelmansa. – Minun Jumalani ei ole rankaiseva Jumala, vaan hyvä ja rakastava. Toivo ja lohtu Hallikainen kertoo olleensa 15 vuotta sitten keikalla Raahen kirkossa, joka oli tupaten täynnä. Hän puhui ja lauloi, mitä sydämellä oli. Tilaisuuden jälkeen hän meni -20 asteen pakkasessa nakkikioskille ja tilasi iltapalaa. Hän muistaa alkaneensa yhtäkkiä nauraa hyvää oloansa, hän oli saanut laulaa ja puhua ja nyt sai vielä ruokaakin, jonka sai syödä lämpimässä hotellihuoneessa. Mutta sitten tapahtui jotakin, jota hän ei osaa selittää. – Lysähdin hotellihuoneen nojatuoliin ja huokaisin uupuneena, sillä takana oli pitkä päivä. Katsoessani huoneen ovea tunnistin siinä selvästi Kristus-hahmon. En ollut aikaisemmin kokenut sellaista ja mikä hulluinta, en edes usko tuollaisiin näkyihin. Joka tapauksessa hahmo seisoi oviaukossa ja hänen selkänsä takaa loisti todella kirkas valo, kirkkaampi kuin aurinko, valkoinen valo. Sitten hahmo ojensi kätensä kohti Hallikaista toisen käden pitäessä kiinni ovenkahvasta. – Vielä näinkin pitkän ajan jälkeen liikutun, enkä osaa selittää, mitä tapahtui. Siksi uskon, ettei minun Jumalani ole rankaiseva Jumala, vaan Hän ojentaa kätensä ja sanoo, että tule. Tästä olen saanut paljon voimaa kiertäessäni eri seurakunnissa ja tilaisuuksissa. Kun hän kolkuttaa, hän ikään kuin avaa sen näyssä raollaan olleen oven ja huomaa sydämensä aukeavan aivan eri kulmasta. Ja aina siellä on se toivo ja lohtu. – Aina kun minulla on se valinnan paikka elämässä, joka kerta se toinen vaihtoehto on toivo ja lohtu. Armonlaakson miehet Viisi vuotta sitten Joel Hallikainen oli mukana perustamassa Raisioon miestyötä. Kierrellessään ympäri Suomea hän oli alkanut ihmetellä, miksi Raisiossa ei tehty miestyötä. – Meitä oli sellainen kuuden miehen ryhmä, joka päätti järjestää miestenillan. Rukoillaan yhdessä ja katsotaan, jos saadaan 30 äijää kokoon Raision seurakuntatalolle. Ensimmäisenä iltana koolla oli sata miestä, ja siitä työ lähti liikkeelle. Ja siitä lähtien on kerran kuussa järjestetty Miesten iltavapaa -nimellä iltatilaisuus. Kun Hallikaiset muuttivat viime joulukuussa Naantaliin, Joel Hallikainen meni ensitöikseen Naantalin kirkkoherran Jani Kairavuon juttusille ilmoittautuen paikalliseen miestyöhön. – Haluan kuulua johonkin hengelliseen yhteisöön, se on minulle tärkeää. Jani hymähti ja huokasi ehdotukselleni käynnistää miestyö ja kertoi heille nimetyn syksyllä miestyön vastaavaksi pastori Jussi Meriluodon. Naurahdimme kumpikin, että tämäpä sattui. Tavattuani Jussin, löysimme heti yhteisen sävelen ja tammikuussa käynnistyi miestyö nimellä Armonlaakson miehet. Meillä on ollut todella mielenkiintoisia aiheita ja mielenkiintoisia puhujia, syksylläkin on Timo Soinia, Kalervo Kummolaa ja Leo Louhivaaraa jne. Armonlaakson miesten tavoite on saada tavalliset miehet kirkon matalan kynnyksen yli hengellisen sanan ja sävelen ääreen. Ja todisteena onnistumisesta sata miestä kokoontuu kuukausittain Naantalin seurakuntataloon. Kimmo Janas